Käsilläkävelyä

     

    Huolenpito nuorison tulevaisuudesta on ollut painotetusti esillä presidentinvaalikampanjassa. Nuorten syrjäytymisvaara onkin todellinen ongelma jos sellaista tapahtuu, eikä voi sanoa ettei sellaista olisikaan tapahtunut. Vaikka tasa-arvoisuudesta on paljon yhteisymmärrystä, niin vanhemmuutta ei nyt tuoda esille. Ihmisen välinen tasa-arvoisuus on hämärtynyt. Esim. ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät pysyvät jatkuvasti suurena ryhmänä.

    Kuulemani tarinan mukaan eduskuntamme erääseen valiokuntaan oli pyydetty asiantuntijana puhumaan arkkiatri Arvo Ylppö. Arvostettuna ja taitavana lääkärinä hän valmistautui esitelmäänsä huolellisesti. Hän sai etukäteen sattumalta kuulla mielipiteen omasta olemuksestaan, eli siitä, että miksi kuultavaksi oli otettu henkilö joka on näin vanha? Vanha hän olikin (n. 80-vuotias). Hänen terveydessään ja kunnossaan ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Ylppö eli vielä sen jälkeen virkeänä 104 vuoden ikään saakka. Kokemuksensa perusteella hän oli mies paikallaan puhumaan asiastaan. Kun oli aika mennä valiokunnan eteen kuultavaksi, hän koputti oveen ja hän käveli käsillään valiokuntahuoneeseen. Elämmekö aikakautta jossa uskottavuus on esitettävä erikoistempuilla? Ja riittääkö sekään? 

    Missä kulkee ikäraja? 

    Muutamat ammattiryhmät ovat esittäneet toiveitaan eläkeiän alentamisesta vedoten ammatin raskauteen. joissain ammattiryhmissä eläkeiäksi on esitetty jopa 45 vuoden ikää. Eläkkeelle siirtymisen ikärajaa on kuitenkin nostettu, vaikka eräät ammatit ovat todellakin niin raskaita, että niistä suoriutuminen on mahdotonta suoriutua 63 vuoden ikään saakka.

    Kuka sitten on liian vanha? Tästä asiasta ei varmaankaan koskaan päästä yksimielisyyteen. Ikään vetoaminen – oli henkilö sitten nuori tai vanha – kätkee usein sisäänsä mielipiteen jostakin henkilöstä vaikka perustetta tällaiseen ”ikärasismiin” ei todellisuudessa ole.  

    Esimerkkejä ikärasismista löytyy varmaan paljon työelämästä. Liian vanha – määritelmä – on työelämässä hakenut ennätyksiään. Eräs tapaus jäi erityisesti tästä aiheesta mieleeni. Uudentyyppiseen ravintolakokonaisuuteen suunniteltiin kohderyhmäksi 18-vuotiaita asiakkaita. Tähän perustuen tarjoilijoiden piti olla myös 18-vuotiaita. Neljän n. 35-vuotiaan tarjoilijan työsuhteet irtisanottiin koska he olivat liian vanhoja. Myöhemmin oikeusistuin katsoi irtisanomiset laittomaksi. 

    Martti Suomi
    Mustasaaren Sosialidemokraatit ry
    puheenjohtaja

    Tulosta

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *